(Julkaistu Suomen Luonnon 1/2025 paperi- ja nettilehdessä)
Luontokuvaaja Antti Leinonen kävelee kapeaa polkua pitkin tien varteen lumisen metsän keskeltä. Hänen ympärillään pyrähtelee pieniä lintuja. Kaksi mustalakkista hömötiaista kisailee paikoista pipon ja olkapään päällä, ja ruskeapipoinen lapintiainen kurkistaa taskun reunalle: Onko sulla jotain syötävää? Onks pähkinöitä?
Antti Leinonen tunnetaan menestyneenä luontokuvaajana ja ahmakuiskaajana. Kainuun metsissä hän ystävystyi ahmojen kanssa niin, että yksi palasi hänen luokseen vielä vuosien jälkeen. Myös metsätiaisiin hänellä on pitkäaikainen henkilökohtainen suhde.
Antti Leinonen on kuvannut hömötiaista, talvisen selviytymisen mestaria, 1970-luvulta lähtien. Kameratekniikan kehittyminen 2020-luvulla auttoi tallentamaan myös tiaisten pyrähtelyn ravinnon haussa talvisessa maisemassa.
Mutta silloin metsätiaiset olivatkin jo harventuneet. Ennen Leinonen kohtasi tiaisparven lähes aina metsäretkillään Kainuussa. Nykyään hän tapaa näitä paikkauskollisia tiaisia lähinnä omilla ruokintapaikoillaan Kuhmon itäosissa. Jos aina silloinkaan.
Antti Leinosen ennen julkaisemattomat kuvat kertovat tiaisten elämästä ja selviytymisestä karuissa talvioloissa siellä, missä vielä löytyy niille välttämättömiä vanhoja metsiä.
Talvi on kovaa aikaa
Lähdemme retkelle Antti Leinosen talviruokintapaikoille syrjäisiin Kuhmon metsiin. Virtuaalisena retkikaverina meitä seuraa Luomuksen yli-intendentti Aleksi Lehikoinen, joka on erikoistunut lintujen ekologiaan.
Luontokuvaaja Antti Leinonen tiaisretkellä Kainuun metsissä, mukana jutun kirjoittaja. Kuva: Seppo Leinonen.
Talviruokinnan ylläpito on omanlaistaan työtä. Ruokintapaikoille on vietävä säännöllisesti täydennystä, vaikka polku olisi paksun lumen peitossa. Antti Leinonen pitää ruokintapaikoillaan tarjolla siemeniä, pähkinöitä ja talipötköjä. ”Joskus löysin eläviä toukkia rungosta ja annoin niitä tiaisille. Ne kelpasivat vielä paremmin kuin pähkinät.”
Aleksi Lehikoisen mielestä työ on hyväksi: ”Talviruokinta voi auttaa hömötiaisia kovimman talven yli. Luonnossa ne syövät hyönteisiä, joita ne ovat syksyn aikana varastoineet puiden koloihin ja jäkäliin, ja jäkälistä ne löytävät talvehtivia hyönteisiä muutenkin. Pohjoismaisten tutkimusten mukaan jäkälien määrä metsissä on vähentynyt.”
Lehikoinen on mukana uudessa Forest Ecology and Management -tiedesarjassa julkaistussa tutkimuksessa. Se osoittaa hömötiaisten harvinaistumisen keskeiseksi syyksi sen, että ne eivät selviä hengissä talven yli. Laajamittainen metsien käsittely on vaarantanut niiden talvisen ravinnonsaannin.
”Jo aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että tiaisten kanta on sitä tiheämpi, mitä enemmän talvireviirillä on varttunutta metsää. Kanta on harvempi, jos ympäristö on epäsuotuisa, esimerkiksi hakkuu tai nuori metsä. Hakkuut heikentävät hömötiaisten olosuhteita ainakin 30 vuotta eteenpäin,” Lehikoinen toteaa.
Tiaiset pyrähtelevät pelottomina Antti Leinosen ympärillä. Kun hän ojentaa kätensä ja kääntää katseen sivuun, käy siiven vilauksessa lintu tai pari hakemassa kädeltä pähkinöitä. Makupalan saatuaan lintu lennähtää oksistoon ja palaa kohta takaisin.
Metsä elättää tiaisen
Ympärillämme on Kainuussakin harvinaista vanhaa, havupuuvaltaista metsää, jossa kasvaa lehtipuita siellä täällä. Naavaa ja luppoa roikkuu puiden oksilta, ja osa puista on keloutumassa. Takana maasto kaartuu kohti suojelualueeseen kuuluvaa puronotkoa, jossa näkyy lahopuuta sikin sokin.
”Talvilintulaskennat osoittivat, että vuodenvaihteesta kevätlaskentaan asti tiaiskanta säilyy parhaiten siellä, missä on peitteistä ja varttuneempaa metsää. Hömötiainen ei ole puhtaasti vain vanhan metsän laji mutta vaatii tiettyjä varttuneemman metsän piirteitä. Pesäpaikkaa varten se tarvitsee lahoa lehtipuuta, koivua tai leppää”, sanoo Aleksi Lehikoinen.
”Nämä paikkalinnut tarvitsevat samalla, suuremmalla alueella sekä lahopökkelöitä pesimiseen että varttunutta puustoa selviäkseen hengissä talven yli. Pesäpaikat voivat olla myös nuoremmissa metsissä, mutta talviaikainen hengissä säilyminen edellyttää varttuneempaa puustoa.”
Puolimatkassa seuraavalle ruokintapaikalle Antti Leinonen pysähtyy äkkiä rämeen laidalla. Lähikuusissa ja -männyissä hyppii töyhtöpäinen tiainen. ”Tämä töyhtis on tuttu, hienoa että se tuli taas! Viime kerralla sitä ei näkynyt, ja luulin sen jo hävinneen täältä.”
Sama töyhtötiainen kavereineen seuraa Anttia ylös kallionrinteellä sijaitsevalle ruokintapaikalle. Ympärillä hyörii puolentusinaa tiaista, hömppiä ja töyhtiksiä.
Aleksi Lehikoinen kertoo metsätiaisten välillä vaeltavan, vaikka ne muutoin paikkalintuja ovatkin: ”Erityisesti nuoret linnut vaeltavat sellaisina vuosina, kun pesimämenestys on hyvä. Liikkeelle lähtevät ne, joille ei riitä ravintoa pesimäreviirin lähellä. Vaelluksen idea on etsiä parempia alueita, joilla viettää talvea ja ehkä pesiä seuraavana kesänä.”
Hakkuumääriä on vähennettävä
Kun on aika omalle evästelylle, Antti Leinonen sytyttää kallionrinteen ruokintapaikan lähelle pienet tulet. Sytykkeet ja kahvipannu löytyvät kiven kolosta, johon hän on säilönyt ne syksymmällä, samoin kuin tiaiset varastoivat ruokaa puun koloihin talven varalle.
Antti Leinonen ehtii nuotiolla pitää eväsleipää hetkisen kädessään, kun jaolle jo ehtii töyhtötiainen, joka yrittää napata leivältä juustonpalan. Nopea köydenveto päättyy Antin voitoksi ja tiainen lennähtää lähimännyn oksalle sirmittämään harmitustaan. Kilpakumppanit vilkuilevat toisiaan, Antti leivän syrjästä kiinni pitäen ja tiainen tarkkaillen, milloin se saa osansa.
Miten sitten metsätiaiset saisivat paremmin osansa metsistä ja niiden antimista?
Aleksi Lehikoinen toteaa, että hakkuumäärien pysyminen nykyisellä tasolla ei ole hyvä asia metsäluonnolle.
”Jotta saataisiin isompi muutos, on hakkuiden määrää maltillistettava esimerkiksi sille tasolle, mitä hakattiin 90-luvulla. Tämä hyödyttäisi tiaisia ja monia muita harvinaistuvia metsälajeja, jotka pitävät sekapuustoisuudesta ja varttuneemmista metsistä.”
Lehikoinen kertoo myös käynnissä olevasta valtakunnallisesta Tinttimetsä-hankkeesta. Se pyrkii lisäämään metsätiaisille soveltuvia metsiä ja antaa vinkkejä metsänomistajille.
”Metsää voi käsitellä vähemmän voimakkaasti ja jättää sinne hömötiaisia hyödyttäviä piirteitä: peitteisyyttä ja lahoja lehtipuita. Jatkuvapeitteinen kasvatus voi auttaa, riippuen siitä, kuinka rankalla kädellä puustoa poistetaan. Metsänomistajille kerrotaan myös mahdollisuuksista suojella metsiään esimerkiksi Metso-ohjelman avulla.”
Hömötiainen
Pieni varpuslintu. Erittäin uhanalainen. Herättänyt huolta luontokadosta pesimäkannan romahdettua intensiivisen metsätalouden seurauksena.
Pesimäkanta: Nykyisin noin 400 000 paria. Ennen Suomen neljänneksi yleisin lintu, noin 1.4 miljoonaa paria vuonna 1958. Viime vuosina kanta pienentynyt noin viiden prosentin vuosivauhtia.
Levinneisyys: Runsain Etelä-Suomen pohjoisosien ja Etelä-Lapin välissä, harvinaisempi eteläisimmässä Suomessa ja Pohjois-Lapissa. Paikkauskollinen, satunnaisia vaelluksia etelämmäksi etenkin nuorilla linnuilla.
Ympäristö: Tarvitsee peitteistä metsää, josta saa suojaa ja ravintoa. Suosii varttuneita havu- ja sekametsiä. Rakentaa pesän lahoihin lehtipökkelöihin.
Talvehtiminen: Selviytyy talvesta kaarnankoloihin ja jäkälän sekaan varastoimallaan ravinnolla: hämähäkeillä, hyönteisillä ja jyvillä. Tulee myös talviruokinnalle.
Tuntomerkit: 12–13 cm pitkä, musta lakki ja leukalappu, valkoiset posket, harmaa selkä ja vaalea vatsa. Sukupuolet samannäköiset.
Antti Leinonen
Palkittu luonnonvalokuvaaja. Syntynyt 1951. Tehnyt näyttelyitä, luontokirjoja ja kuvituksia Suomessa ja ulkomailla 1980-luvulta lähtien.
Levinneisyys: Pesii Kuhmossa, vanhempia reviirejä Kajaanissa, Puolangalla ja Oulujärvellä. Liikkuu erityisesti Kainuun metsissä, satunnaisia vaelluksia myös Etelä-Suomeen, esim. luontotapahtumiin.
Ympäristö: Etsiytyy erityisesti vanhoihin metsiin, joihin rakentaa tilapäisiä oleskelu- ja kuvauspaikkoja. Viihtyy samanlaisissa ympäristöissä kuin tiaiset, tikat, ahmat ja muut suurpedot.
Talvehtiminen: Metsäretkillään suosii erityisesti keskitalven pimeimpiin aikoihin sattuvia kirkkaita päiviä. Lämmittelee nuotiolla tai nauttii teet termospullosta.
Tuntomerkit: Maastovaatteet ja -kengät, kaulassa kamera, taskuissa yleensä pähkinöitä ja repussa talipötköjä. Metsässä usein tiasten ympäröimä.
Teksti: Auli Kilpeläinen
Retkikuva: Seppo Leinonen
Tiaiskuvat: Antti Leinosen upeat tiaiskuvat löydät Suomen Luonto -lehdestä 1/2025 tai nettilehdestä (maksumuuri).
- Uhanalaisten hömötiaisten mailla – 2025
- Kiss my Turku – osa 1* Turku matkalla hiilineutraaliuteen – 2022
- Kiss my Turku – osa 2 Energiaa juoma- ja jätevesistä – 2022
- Kiss my Turku – osa 3 ”Rätei ja lumpui” Turkuun koko Suomesta – 2022
- Kiss my Turku – osa 4* Föri, vankilahotelli, Börs ja muuta hauskaa – 2022
- Kunnat ja seurakunnat yhdessä ilmastotyöhön – 2021
- Ympäristöystävällisen ilmalämpöpumpun valinta – 2020
- Jouluksi 2021 uuteen kotiin Orivedelle – 2020
- Oriveden muovipilotissa hyvä välitulos – 2020
- Doñana osa I – Meren ja jokien rakentama luontoparatiisi – 2019
- Doñana osa II – Mansikat uhkaavat maailmanperintökohdetta – 2019
- Viron Pärnujoki vapautuu lohijoeksi – 2019
- Toivoa ilmakehälle uusista kylmäaineista – 2019
- Neonikotinoidit – Miljardisosatkin liikaa hyönteisille – 2019
- Barcelona päätti vihertyä – 2017
- Hirviökurpitsa – 2017
- Orivedellä kaksi Suomen sadasta luontohelmestä – 2016
- Kevyempi ruokakassi – 2016
- Kaarnan alla kuhisee – 2016
- Helpotusta hätään ja ravinteita peltoon – 2015
- Kännykkä avuksi kylpyhuoneeseen – 2014
- Aurinkoenergia veti joukon sisälle aurinkoisena syyspäivänä – 2014
- Terveyttä luonnosta monen tieteen voimin – Argumenta-hanke – 2014
- Ilmastopyöräilijä levähti Orivedellä – 2012
- Siitaman niityllä suojellaan perinnemaisemaa ja harvinaisia noidanlukkoja – 2012
- Luomuala kokeilee uutta jakeluketjua – 2012
- Uiherlanlahdelle ehdolla uusi kunnostustapa – 2012