Rikkaruohot olivat päässeet valloilleen, tässä ei auttanut kuin tarttua talikkoon.
Kansalaisopiston viidennessä taimipiirissä pohdittiin, kuinka puutarhuri hentoine viljelykasveineen pärjää rikkaruohojen ihastuttavan ja rönsyilevän monimuotoisuuden seassa.
Puutarhurin juurevia kavereita vasemmalta: juolavehnä, peltovalvatti, voikukka, rönsyleinikki.
Ihmeteltiin monivuotisten rikkaruohojen mahtavia juurakkoja. Peltovalvatti, nokkonen, vuohenputki, juolavehnä, pelto-ohdake – miten upeita monikerroksisia verkostoja ne rakentavatkaan.
Voikukka ja rönsyleinikki pureutuvat nekin tiukasti maaperään. Rönsyleinikki valloittaa maailmaa rönsyillään ja voikukka siemenhahtuvillaan.
Kannattaa muistaa, että rikkaruohoista on myös hyötynsä. Ne mm. ruokkivat kevään ensimmäisiä pölyttäjähyönteisiä ja nostavat syvillä juurillaan ravinteita pintamaahan.
Ihminenkin voi hyödyntää useita rikkaruohoja. Taimipiirin vetäjän suosikkilajeja ovat nokkonen (pakastus talven voimaruoaksi) ja jauhosavikka (kesäsalaatin perusaines).
Ei pyritä täydellisyyteen
Luonnonmukainen kotipuutarha -opas vuodelta 1987 kirjoittaa:
”Rikkakasvien hävittämisessä ei kuitenkaan onneksi tarvitse pyrkiä täydellisyyteen vaan ainoastaan pitämään rikkojen määrä tietyn haittarajan alapuolella. Rikat voivat olla myös jonkin verran hyödyksi viljelyssä. Syväjuuriset rikkakasvit hyödyttävät viljelyä nostamalla ravinteita maan pintaosiin, jossa ne kasvien maatuessa ovat viljelykasvien käytettävissä…
Pellon rikkakasvisto auttaa kokenutta viljelijää määrittämään maan kasvukuntoa. Rikkakasvit osoittavat viljelyn virheet. Samoin kuin eri viljelykasvit myös rikkakasvilajit vaativat menestyäkseen erilaisia kasvuoloja. Lohkolla viihtyvät rikkakasvilajit kertovat maaperän happamuudesta, sen humuspitoisuudesta ja typen, kaliumin, fosforin ym. ravinteiden määrästä.”
”Monenlaisia aseita”
Gösta Grotenfeltin Oppikirja peltokasviviljelyksen perusteissa vuodelta 1902 puolestaan opastaa:
”Taistelu rikkaruohoja vastaan on pitkällistä ja vaivaloista kamppailua, jossa monenlaisia aseita tulee käytettäväksi. Tavallisesti ei paljoakaan voiteta, jos luotetaan vain yhteen hävitystapaan, vaan täytyy useimmiten käyttää niitä useampia kerrallaan. Maanviljelijän paraita liittolaisia tässä hävityssodassa ovat itse viljelyskasvit. Kuta paremmat kehittymis-ehdot niille pelloissamme valmistamme, sitä voimakkaammin ne kasvavat ja sitä paremmin ne voivat tukahduttaa rikkaruohon.”
Grotenfeltin oppikirja luettelee keinoina (tiivistetysti):
Riittävä ojittaminen
Muokkaaminen kesantona ja muulloinkin
Viljelykasveille riittävä lannoitus
Kasvivuorotus
Tiheät heinänurmet
Lannan lämpökompostointi (tämä nykytermillä)
Puhtaat siemenet
Maalajiin sopivat viljelykasvit
Tarpeeksi tiheä kylvö
Rivikylvö ja haraaminen rivien välistä
Juurikasvien viljely
Ojien ja teiden reunojen niittäminen
Juuririkkaruohot: kuivaaminen, tukehduttaminen
Siemenrikkaruohot: kesannoiminen.
Viisas päätelmä
Rikkaruohojakson päätteeksi yksi taimipiiriläinen huokaisi ilmoille viisaan päätelmän: ”Kannattaa lähteä liikkeelle mieluummin vähän pienemmällä kuin isommalla palstalla!”
Aina ehtii laajentaa myöhemmin, kunhan ensin pääsee sinuiksi viljelypalstansa kanssa.
Kuvissa taimipiirin vetäjän kokemuksia elämästä rikkaruohojen kanssa.
Peltovalvatin juuret on näännytetty peittämällä ne tukevalla maanpeitekankaalla kaksi kesää.
Kaksikesäinen peittäminen uuvutti juurakot ja maa oli helppo ottaa käyttöön.
Näitä perunarivejä on käyty läpi akka-auralla. Sitten on mullattu lapiolla, kääntämällä penkin reunaa rikkaruohoineen rivin katteeksi. Työlästä, mutta perunamaa jää melko puhtaaksi viljelykierron seuraavaan vaiheeseen.
Varhaisperunan noston jälkeen maa jää alttiiksi rikkaruohoille. Tässä se on estetty kylvämällä heti tilalle maisemointiseos, jossa on raiheinää, persianapilaa ja hunajakukkaa.
Peltovalvatin hauraita ja monikerroksisia juuria. Pienestäkin palasesta kasvaa uusi kasvi.
Voikukka pitää tiukasti kiinni maasta, mutta pikku lapio toimii hyvin.
Lopuksi vielä hyviä neuvoja Hyötykasviyhdistykseltä artikkelissa Toivoton kasvimaa viljelykuntoon.
