Avainsana-arkisto: siemen

Taimipiiri 3/2017: Valaistusta ja siementen jakoa

Kevään ensimmäinen siementilaus Hyötykasviyhdistykseltä.

Kevään kolmannessa taimipiirissä jaettiin ensimmäinen siementilaus ja kuultiin Veikko Raikarin asiantunteva alustus lisävalosta.
Kevään ensimmäinen siementilaus Hyötykasviyhdistykseltä.
Taimi tarvitsee alkukehityksessä sinertävää valoa ja myöhemmin kukintaan houkuttelevaa punertavaa. Valosävyä voi etsiä erilaisista taimi- ym. valaisimista – tärkeintä kuitenkin, on että valoa on riittävästi taimien kasvattamiseen tanakoiksi.
Veikon valaistusasiaa löytyy mm. täältä. Alla on vetäjän omat valoviritykset neljän ikkunan äärellä, […]

Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Taimipiiri 2: Tarvitsevatko taimet yön ja päivän?

siementen_jako_IMG_1822_w

Kansalaisopiston taimipiirin toinen kokoontuminen helmikuussa. Tällä kertaa ohjelmassa oli ensimmäisen siementilauksen jako, siementen kylväminen ja kasvualustat.

Ensin listattiin, mitä kannattaa miettiä, kun hankkii siemeniä ja valitsee lajikkeita. Oman maan laadun ja viljelykierron vaatimusten lisäksi kannattaa selvittää mm.:

Lajikkeen tyyppi: tuttu, kokeilu, perinne, luomu, hybridi F1… Piiriläisillä olikin käsitys siitä, että hybridi on risteytys, jonka jälkeläisillä ei todennäköisesti […]

Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Taimipiiri 1: Auringonkukka ja muut viherpeukalot

Taimipiirin ensimmäisen siementilauksen tekoa.

Sunflower - AuringonkukkaKansalaisopiston taimipiirin eka kokoontuminen helmikuussa.
14 toisiaan tuntematonta henkilöä, 12 naista ja kaksi miestä löytää sokkeloisen toimitilan perille oikeaan luokkaan kello tasan. Vetäjä jännittää, vaikka on valmistellut ohjelmaa huolella.
Tervetuloa, tänään on ohjelmassa tutustuminen, kevään ohjelma ja ensimmäiset siementilaukset.Esittelykierros: Jokainen valitsee kasvin, joka alkaa samalla kirjaimella kuin oma nimi ja esittää, miltä se kasvi näyttää. Olen Auli […]

Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Härkäpavun sadonkorjuu

Mature fava beans - Kypsät härkäpavutHärkäpavut ovat kerättävissä silloin, kun pavun siemenet ovat pullistuneet täyteen mittaansa palon sisällä. Tunnustele käsin tai avaa ja katso, miltä näyttää. Vähän niin kuin herneenpalot: jos herneet ovat vielä pieniä ja litteitä, ei kannata kerätä, mutta jos ne mukavasti täyttävät palon, niin voi kerätä. Papujen keruuaika ei ole niin tarkka kuin herneiden; ne eivät ylikypsy […]

Avainsanoina , , | 2 kommenttia

Sekaisin siemenistä

Puutarhakasvien siemeniä – cc Auli Kilpeläinen

Siemenluetteloiden selailu alkuvuodesta on yleensä yhtä juhlaa, mutta tällä kertaa siitä meinasi tulla stressi. Tarkistin nimittäin samalla siemenvarastoja ja luin siementen keruusta ja säilytyksestä kertovaa kirjaa Seed to Seed*. Aloin aavistaa, että tähänastiset siementen keruuyritykseni eivät ole menneet ihan niin kuin Strömsössä…
Puutarhasta kerättyjä hyöty- ja koristekasvien siemeniä takavasemmalta myötäpäivään: palsternakka, ruusupapu, härkäpapu, korianteri, paprika, köynnöskrassi, […]

Avainsanoina , , , , , , , | 7 kommenttia